Banner

120 vuotta kotkalaista seura- ja urheiluhistoriaa


Innon piirikunnalliset 100-vuotisjuhlahiihdot 28.3.1999.

 

Kotkan Into ry on kotkalainen yleisseura, joka täytti 120 vuotta joulukuussa vuonna 2019. Seuran syntysanat lausuttiin joulukuun 26. päivänä 1899 Kotkan VPK:n talossa. Paikalle oli silloin kokoontunut 40-50 miestä perustamaan urheiluseuraa, koska paikkakunnalla ei ollut mitään yhdistystä, joka laajemmassa määrässä harrastaisi urheilua ja paikkakunnan nuoriso kuitenkin oli useampana talvena toimeenpannut mm. hiihtokilpailuja, jotka näyttivät että yhteistoimintaa urheilun alalla löytyy. Tämän perustavan kokouksen päätteeksi urheiluseuran nimeksi päätettiin panna ”Into”..

 

Seuran historiasta vuosikymmenten ajalta löytyy useita merkittäviä kansallisen ja kansainvälisen tason urheilijoita aina olympiaurheilijoihin asti. Muistettakoon vain Matti Sippalan keihäänheiton olympiahopeamitali Los Angelesin olympialaisista vuodelta 1932 ja Kalevi Laitisen joukkuevoimistelun kultamitali Lontoon olympialaisista vuodelta 1948.

 

Edellä mainitut urheilusaavutukset ovat kuitenkin vain menneitten vuosikymmenien seuratyön ja urheilijoiden saavutusten huipputekoja, joita voi vain muistella, mutta joiden varaan ei voi enää seuratyötä rakentaa. Yleisseuran - kuten Kotkan Into -, tärkein tehtävä ja tavoite on tällä vuosituhannella tarjota urheilullisten tavoitteden ohella terveyttä ja hyvinvointia edistäviä eväitä kotkalaisille lapsille ja nuorille sekä kannustaa heitä ensisijaisesti liikkumaan.

 

Tervetuloa mukaan toimintaan!

 

120 vuotis juhlia juhlittiin Tulikukossa 15.1.2020

 

Kotkan Into ry juhli hillitysti 120-vuotista historiaansa Sapokassa Tulikukossa. Tilaisuudessa palkittiin yhdistyksen toiminnassa ansioituneita ja yhdistyksen toimintaa tukeneita.

Kotkan kaupungin Hyvinvointilautakunnan puolesta palkintoja oli jakamassa Mika Arola. Kultaisen plaketin saivat: Sari Hakanen, Hannu Heikkilä, Juha Salmela ja Jaakko Riiali. Hopeinen plaketti: Eero Partanen, Arto Korpela, Anne Hietala, Reija Leinonen, Henry Tani ja Timo Nomander. Pronssinen plaketti: Helli Tähti ja Anne-Mari Markkanen.

Kotkan Innon kultaisen ansiomerkin saivat Alf Lindström, Reijo Tähti ja Eero Partanen. Hopeisen ansiomerkin saivat Juho Riihelä, Helli Tähti, Anu Korpela, Heini Korpela, Taija Makkonen ja Veikko Maskola.

Innon standarin saivat Innon toimintaa tukeneet ja auttaneet Reija Leinonen, Sari Hakanen, Anne-Mari Markkanen, Hannu Heikkilä, Kai Savolainen, Kimmo Naski, Minna Vuorinen, Petri Piipari sekä Painokotka Oy.

Innon aktiivit ojensivat 45v puheenjohtajana toimineelle Topias Kotiniemelle myös lahjan.

 


 
 
© 2010 Mercantus